Romania tänään 4.9. ja koiraviha

Romanian pääkaupungissa Bukarestissa eräällä yksityisalueella sattunut valitettava onnettomuus vaati pienen lapsen hengen, kun hakkaamalla aggressiiviseksi koulutetun vartiokoiran on epäilty käyneen hänen kimppuunsa 2.9.2013. Romaniassa on tavallista, että esim. tehdasalueille koulutetaan väkivaltaisin metodein vartiokoiria, joiden pahapäisyydellä pidetään tunkeilijat ja varkaat loitolla. On myös valitettavan tavallista, että lasten kaitseminen ei ole sillä tasolla, mihin me pohjoismaiset vanhemmat olemme tottuneet.

Nyt Romanian presidentti vaatii hallitukselta lupaa tappaa kaikki kodittomat koirat, mikä käytännössä tarkoittaa kaikkien koirien lahtaamista – niin omistettujen kuin kaduilla elävien, ns. yhteisökoirien tappamista. Vasta hiljattain kommunismista vapautuneessa maassa koirien kerääminen kaduilta tappotarhoille on ollut viimeisen 20 vuoden ajan tuottoisaa liiketoimintaa, joten korruptoituneet poliitikot, pormestarit ja virkamiehet hierovat parhaillaan käsiään yhteen ja näkevät tämän presidentin ajaman asian tuottoisana bisnesmahdollisuutena. Nykyinen presidentti on muuten Bukarestin entinen pormestari (2001-2007), jonka aikaan tapettiin 144 000 koiraa, joskaan koiraongelma ei kadonnut mihinkään.

1303-frida5

Ensisijaisesti tulilinjalle joutuvat pienet ja kiltit, ihmisiin luottavasti suhtautuvat koirat, jotka on helppo napata kiinni ja kuljettaa koirien keskitysleirille – tai tappaa saman tein. Nopeimmat, primitiivisimmät koirat sen sijaan pakenevat ihmisten ulottumattomiin laita-alueille ja metsiin, jossa niiden kiinnisaaminen on epätodennäköisempää ja ne pääsevät lisääntymään. Koiravihaajat eivät myöskään erottele väkivaltansa kohteeksi joutuvien koirien taustoja. Vaaralliset, aggressiiviset koirat saanevat jatkaa elämäänsä privaattialueiden vartijoina.

Romanialainen ”eutanasia” ja koirien keskitysleirit

Romaniassa koirien eutanasia ei tarkoita hiljaista vaipumista ikiuneen eläinlääkärin pöydällä. Käytetyin eutanasian keino on koirien kerääminen suurille tarhoille, ja niiden näännyttäminen nälkään ja janoon. Keräämisen suorittavat rankkurit, joiden väkivaltainen työ ei ole kaunista katsottavaa. Kunnallisille tarhoille kasatut eläimet ne eivät saa ruokaa saati vettä eikä niille ole tarjolla lääkinnällisiä palveuita. Ahtaat häkit ovat täynnä koiria; pentuja, vanhuksia, tiineitä narttuja, kotikoiria. Käytännössä tarhat ovat nälkää näkevien, keskenään tappelevien ja lisääntyvien, sairaiden koirien keskitysleirejä.

28-19b

Eutanasia romanialaisittain on yleensä kuoliaaksi hakkaamista, autolla päälle ajamista, polttamista, kuristamista rautalangalla, myrkyttämistä ja hirttämistä. Tällaiset kuolemat ovat hitaita ja tuskallisia. Luoteihin tai lääkkeillä tehtävään lopettamiseen ei ole varaa, tai edes halua. Korruptoituneessa Romaniassa kunnallisten koiratarhojen varat menevät tulospalkkauksella toimiville rankkureille sekä tarhojen ylläpitäjien ja heidän verkostonsa taskuun. Koirat ovat kovan luokan bisnestä, jolla mädät virkamiehet ja heidän hännystelijänsä tekevät rahaa. Olisi mielenkiintoista tietää, miten paljon EU:n aluekehitysrahaston Romanian-tuesta sataa noiden tahojen laariin?

26-2c

Eläinsuojelulainsäädäntö vain sanahelinää

EU:n lait ja säädökset koskevat luonnollisesti myös Romaniaa, joka on liittynyt Euroopan Unioniin vuonna 2007. Maassa on myös voimassa eläinsuojelulaki (1/2008), jonka mukaan tervettä koiraa ei saa tappaa sakkorangaistuksen uhalla. Porsaanreikiin vedoten lakia on helppo kiertää ja alkeellisen eläinsuojelukulttuurin vallitessa lain käytännön tason tulkinta on mahdotonta. Moni viranomainenkin on tietämätön lain olemassa olosta.

26-katuvanhus2

Mistä kaduilla olevat koirat tulevat?

Suurin osa romanialaisesta koirapopulaatiosta on ihmisystävällistä, syystä tai toisesta kaduille joutunutta tai siellä lisääntymään päässyttä kantaa. On tavallista, että romanialaisperhe ostaa kauppareissullaan marketin käytävällä olevasta eläinkaupasta halvalla koiranpennun, jolla lapset saavat leikkiä ja joka heitetään kadulle kuin tylsäksi käynyt lelu, kun koira on kasvanut aikuiseksi. Tilalle hankitaan kohta uusi, joka aikanaan kokee edeltäjänsä kohtalon. Nämä koirat lisääntyvät kontrolloimattomasti, sillä kaduille, metsiin ja pelloille hylätään myös valtavat määrät ei-toivottuja koiranpentuja, vanhoja ja muuten vaan ihmisille tarpeettomia koiria.

IMG_1118

Ceausescun perinne

Koirapopulaation räjähdysmäinen kasvu alkoi Ceausescun kaupungistumisen aikaan, kun maalta kaupunkeihin siirtymään pakotetut ihmiset joutuivat jättämään koirat entisille kotisijoilleen. Tätä käsiin paisunutta ongelmaa romanialaiset viranomaistahot ovat 20 vuoden ajan pyrkineet ratkomaan pääsääntöisesti koiria tappamalla. Siitä huolimatta koirien määrä ei ole vähentyt vaan jatkaa kasvuaan, sillä tappamisista huolimatta jäljelle jääneet koirat vain vahvistuvat ja lisääntyvät, minkä lisäksi ihmiset hylkäävät valtavia määriä steriloimattomia koiria, jolloin eläinkanta pääsee kasvamaan holtittomasti.

1303-dobberi11

Ratkaisut kulkukoiraongelmaan ovat yksinkertaiset

Alueilla, joilla koiria on systemaattisesti steriloitu ja kastroitu, koirien määrä on saatu jo lyhyessä ajassa kuriin, kun koirat eivät pääse lisääntymään. Spay & Neuter on myös maailman terveysjärjestö WHO:n vahva suositus. Asiasta voi lukea tarkemmin täältä.

Pelkillä sterilaatioilla ei kuitenkaan ratkaista koko maan koiraongelmaa. Siihen tarvitaan kaduille hylkäämisen kieltävää lainsäädäntöä ja valistusta. Vasta sitten, kun ihmiset eivät enää hylkää lemmikkejään, eivätkä jo kadulla elävät pysty enää lisääntymään, tunnelin päässä näkyy valoa. Se edellyttää myös korruption ja organisoidun rikollisuuden kitkemistä raskaalla kädellä.

26-7

Valistuksen ja sterilointien ohella yksi Romaniassa asenteita muuttava apukeino on koirien adoptointi ulkomaille. Adoptoinneilla ei tietenkään ratkaista maan koiraongelmaa, mutta se osaltaan tukee eläinten arvostusta paikallisen väestön silmissä. Tuhansia kaduille hylättyjä koiria elää onnellisina lemmikkeinä Pohjoismaiden lisäksi Saksassa, UK:ssa, Italiassa, Hollannissa, Belgiassa, Itävällassa, USA:ssa ja Kanadassa.

27-100

Mitä me voimme tehdä?

Toivon, että ihmisten katseet kääntyisivät Romaniaan ja sen valtaapitävän eliitin sairaaseen ja häikäilemättömään eläimiin kohdistuvaan julmuuteen. He käyttävät surutta hyväkseen myös oman vähänkoulutetun kansansa tietämättömyyttä omiin, ahneisiin tarkoitusperiinsä.

Tässä eräs aiheeseen liittyvä vetoomus, jonka voi allekirjoittaa täällä.

Voit myös lähettää lyhyen, englanninkielisen vetoomuksen sähköpostilla suoraan Romanian presidentin kansliaan: procetatean@presidency.ro. ja Bukarestin kaupungintalolle relatiipublice@pmb.ro. Jos perheessäsi on romanialaislähtöinen koira, oheista sen valokuva mukaan. Annan mielelläni henkilökohtaisesti lisää vinkkejä auttamiseen.

Voit myös tukea vapaaehtoisesti toimivia eläinsuojelujärjestöjä, joiden tuotto menee lyhentämättömänä ja reaaliajassa eteenpäin Romaniaan, esim. Rescueyhdistys KULKURIT ry.

Tällä hetkellä romanialaiset eläinsuojelijat ovat jättimäisen hädän äärellä, kun he yrittävät suojella kotipihojaan ja yksityistarhojaan koiravihaajien hyökkäyksiltä ja pelastaa ruokkimiaan kadulla eläviä koiria kiihkomielisten kynsistä. He tarvitsevat kaiken avun ja tuen, minkä voimme tarjota.

Lainaus erään romanialaisen eläinsuojelijan facebook-statuspäivityksestä tänään:

”We can t live like this anymore, i couldn t stand to know them in that horrific place dying slowly of hunger or beeing killed god knows how i lost my fate in humanity and the hope that we will solve something…”

Lue lisää Romanian tilanteesta:

Occupy For Animals

Tässä kuvassa omat romanialaislähtöiset löytökoiramme Hessu (vas.), Nöpö ja Nappi, sekä taustalla torkkuva Peppi.

jolanki-dogs

Advertisements