Miksi Romanialla riittää rahaa koirien tappamiseen, muttei lastensuojeluun?

Romanian järkyttävä lastenkasvatuskulttuuri: oman äidin tai isän pahoinpitelemäksi joutuminen on romanialaislapselle tuhat kertaa todennäköisempää kuin katukoiran uhriksi päätyminen. Silti maa on julistanut sodan kulkukoirille, muttei puutu vanhempien systemaattisesti harjoittamaan väkivaltaan.

Romaniassa syyskuun alussa hämärissä olosuhteissa kuolleen 4-vuotiaan pojan väitettiin kuolleen koiran puremiin. Asiasta on yhtä monta versiota kuin on kertojia. Surullinen tapahtuma sai aikaan ennennäkemättömän jahdin maan koiria – niin omistettuja kuin katukoiriakin – vastaan. Tuloksena valtavat määrät turhaan tuotettua kipua koirille, järkyttävää viranomaisten ja kadunmiesten harjoittamaa eläinrääkkäystä sekä eläinsuojelijoihin kohdistuvia ihmisoikeusloukkauksia. Kärsimysnäytelmälle ei näy loppua.

Rankkurijärjestöt ja viranomaiset käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen sivistymätöntä kansaa ja epäeettisin perustein kilpailua käyviä viestintävälineitä. Median avustuksella virkamieskoneisto on julistanut kuoleman koirille.

Se, mikä on suurempi uhka romanialaiselle lapselle, on omat vanhemmat. Kun Pelastakaa Lapset –organisaation avustuksella tehtiin selvitys maan lastensuojelullisesta tilanteesta, media ei nostanut siitä äläkkää eikä valtio säätänyt uutta lakia lasten oikeuksien puolesta. Viattomat ihmisen alut kärsivät päivittäin omien vanhempiensa julmuudesta, eikä kukaan tee asialle mitään. Miksi? Siksi, ettei kukaan tuossa korruption luvatussa maassa tienaa lasten oikeuksilla killinkiäkään.

rumanien_eng1.pdf
Kuva: Save the Children

Romania, 2013: 37 % vanhemmista tunnustaa pahoinpidelleensä lastaan. 60 % lapsista sanovat vanhempiensa lyövän heitä kotona. Maassa raportoidaan vuosittain 11 000 lasten pahoinpitelytapausta. Opettajat käyttävät kouluissa metodeinaan verbaalisen sivalluksen lisäksi perinteistä kurittamista.

Kun Romaniassa lapsiin kohdistuva ruumiillinen ja emotionaalinen väkivalta on usein surullinen osa käytännön vanhemmuutta, jota muu ympäröivä yhteiskunta osaltaan tukee, minkälaisia aikuisia näistä lapsista kasvaa? Miten tämä järkyttävä kasvatuskulttuuri vaikuttaa lapsiin ja minkälaista vaaraa se aiheuttaa lasten tunne-elämän terveelle kehitykselle?

Romania, ottakaa ongelma haltuun! Traumatisoituneet lapset ovat yhteiskuntanne tulevaisuuden Public Enemy nro 1, eivät katukoirat.

Lähde: Save the Children Sweden, Sophie Arnö>

Advertisements