Pentue pahvilaatikkoon ja laatikko pikitien varteen. Romanialainen tapa päästä eroon koiranpennuista.

Koirien hylkääminen on Romaniassa arkipäivää. Syyt hylkäämiselle ovat usein mitättömiä, ja eläimistä hankkiudutaan eroon kuin roskista.

Pentujen jättäminen pahvilaatikoissa teiden varsille, levähdyspaikoille, katujen kulmiin ja rakennustyömaille on tyypillinen tapa päästä eroon ei-toivotuista koiralapsista, jotka ovat syntyneet ihmisen välinpitämättömyyden seurauksena vain siksi, etteivät omistajat ole vaivautuneet steriloimaan koiriaan ja valvomaan niiden tekemisiä. Tämä on yksi syy siihen, minkä vuoksi Romaniassa kodittomien koirien kierre jatkuu.

Nämä pennut löytyivät hylättyinä moottoritien varresta läheltä Bukarestia eilen 12.1.2014. Ne ovat onneksi nyt turvassa.

140113-puppies
Moottoritien laidasta löytyi pahvilaatikossa hylätty pentue. Kuva: Mihaela Georgescu

Niin kauan, kuin romanialaiset steriloi ja kastroi koiriaan, eikä hylkäämisestä tehdä rangaistavaa, maa ei pysty ratkaisemaan kulkukoiraongelmaansa yksin. Toimivan eläinsuojelulainsäädännön ja mm. koirien tunnistusmerkintöjen kehittämiseen tarvitaan ulkopuolista apua.

Mainokset