Käynti kunnallisella tarhalla ei riemastuttanut.

MaxiPet-eläintarvikeliikkeen eteen ajaessamme pysäköintialueella makasi kerällä useampi koira, kaikki isoja tai keskikokoisia, tavallisen oloisia tessuja. Välimatka uudenkarhean kaupan kimaltavien fifinuttujen & timanttipantojen ja taivasalla nukkuvien katukoirien oli lyhyt, mutta kontrasti sitäkin väkevämpi. Ostimme Cornelialle muutaman ostoskärryllisen koiranruokaa. Lastatessamme autoja levitimme säkin nappuloita nukkujille ja muutamia hammastikkuja. Koirat vaikuttivat kohtuulisen hyväkuntoisilta, joskin yhdellä raukalla oli jalka vammautunut. Vain kaksi niistä oli steriloituja.

Koska kauppakeskuksen vartijat eivät piitanneet ruokintaoperaatiostamme ja kameroista, koirat ehkä elivät perusyhteisökoiran edes jotenkin siedettävää elämää. Ajaessamme kohti Rosioria, ensimmäisen vartin aikana näimme rengasliikkeiden, autokorjaamojen ja kukkakauppojen kulmilla eleleviä koiria, lasten kanssa kulkevia koiria, paimenen kanssa lampaidenpaimennustehtäväänsä suorittaneen koiran, tien varressa kuolleina makaavia koiria, keskellä tietä kuolleina maanneita koiria, hienoa omakotitaloa vartioineen uljaan saksanpaimenkoiran… Koiria kaikkialla.

Rosiorissa nappasimme kyytiin Cornelian ja ajoimme kunnalliselle tarhalle. Sitä ennen haimme vanhan mummon pihasta pienehkön pörröisen äitikoiran, joka oli synnyttänyt pentunsa kadulle. Perhe pääsi OneVetin tyttöjen kyydissä klinikan hoitolaan, sillä hoitopaikaksi tarkoitetun toisen mummon koti osoittautui aivan kelvottomaksi paikaksi emolle ja pennuille; niille oli varattu paikka rähjäisessä puutarhassa pöydän alla, jonne mummo halusi rajata niille parin neliön alueen. Cornelia oli pettynyt eikä halunnut maksaa mummolle pentujen kyseenalaisesta hoidosta etenkin, kun joku tiesi kertoa mummon olevan melkoisen viinaan menevä. Siinä missä Suomessa ihmiset olisivat tapelleet voidakseen antaa turvapaikan tällaisen kohtalon kokemalle emolle pentuineen, Rosiorissa oli mahdotonta löytää suojaa edes rahalla.

IMG_0424
Todella herttainen nuori äitikoira pentuineen.

Muilta osin käynti kunnallisella tarhalla oli kokemuksena sellainen, että palaan aiheeseen tuonnempana lähemmin. Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on työstään ylpeän tarhanpitäjä-rankkurin työnnäyteet: hämmentyneet koirat sullottuina häkkeihin ihmettelemässä, mitä niille on tapahtunut sekä määrätietoisen Cornelian yhden naisen taistelu umpimielisten ihmisten keskellä. Onneksi Cornelia on pystynyt parantavaan merkittävästi koirien oloja viimeisen kolmen vuoden aikaan; lahjoitusvaroilla hän on onnistunut kunnostamaan katon, rakentamaan uusia, parempia häkkejä ja tekemään muita kunnostustöitä sekä saavuttamaan tarhan henkilökunnan luottamuksen siinä määrin, että on ylipäätään päässyt ruokkimaan & hoitamaan koiria ja tarhaa. Nyt koirista kukaan ei kuole nälkään eikä niitä – ainakaan toistaiseksi – tapeta 14 päivän säännön mukaan.

Se, mitä Rosiorin(kin) kaupunki kipeästi kaipaa, on massiivinen sterilointikampanja niin, että kaikki ihmiset voivat maksutta tuoda lemmikkejään steriloitaviksi. Tästä meillä Kulkureissa on jo orastava idea, jota esittäessämme Cornelian silmäkulmat kostuivat. Toivottavasti pääsemme siihen kiini vielä kevään aikana.

IMG_0969
Hevosmiestaitoja romanialaisittain

Yllä olevassa kuvassa näkyy tarhan ohi nuorella hevosella ajanut mies, joka ensin piiskasi hevosta ja sitten välittömästi repi sitä suusta takaisin. Mölähdimme yhteen ääneen tuolle typerykselle, minkä jälkeen hän hidasti ja jäi huutelemaan jotain sievää meille takaisin. Tovin päästä mies jolkotteli hevosineen takaisin päin astetta rauhallisemmalla rytmillä.

IMG_0974
Tämä näky pysäytti meidät paluumatkallamme. Hobo-koira, toivottavasti olet matkalla kotiin.
Mainokset