6000 koiran hävittäminen Bukarestin kaduilta vuonna 2013 maksoi kaupungille 1,6 miljoonaa euroa. Hintalappu yhden koiran tappamiselle: 267 euroa.

Eläinvalvontaviranomaisen ASPAn edustaja Razvan Bansescu kertoi tv-haastattelussa käyttäneensä vuonna 2013 Bukarestin koiraongelman ratkaisuun 1,6 miljoonaa euroa. Saldona 6000 tapettua koiraa, mikä tekee käsittämättömät 267 euroa per yksi ASPAn prosessin läpi kulkenut koira. 267 euroa, kun yhden koiran sterilointi maksaisi parikymmentä euroa, minkä lisäksi lukematon määrä vapaaehtoisjärjestöjä kustantaisi leikkauksia ilmaiseksi ulkomaisin lahjoitusvaroin.

Kuva: Bagdat Ozarlan
Razvan Bansescu. Kuva: Bagdat Ozarslan

On käsittämätöntä, että maa, joka hakkaa päätään seinään katukoiratilanteensa takia vuosikymmenestä toiseen, saa mellastaa vapaasti EU:n ottamatta tähän minkäänlaista kantaa.

Rankkurien päälliköstä tehdyn haastattelun vastaukset ovat vähintäänkin erikoisia. Bansescu myöntää rescueihmisten seuraamisen facebookissa. Hän vannoo, että 80 % Bukarestin koirista tapetaan maaliskuuhun 2015 mennessä *. Järjestöjen kanssa hän ei aio tehdä yhteistyötä. Katukoirien ruokkiminen on Bansescun mukaan pahinta mitä kukaan voi tehdä. Eri puolilla Eurooppaa pidettyjen, koirien tappamista vastustavien mielenosoitusten sanomaa hän pitää propagandana.

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, Bansescu on evännyt useiden eläinsuojelijoiden ja rescuejärjestöjen pääsyn kaupungin tarhoille & koirien adoptoinnin. Hän väittää, että listalla olijat ovat hylänneet koiria tai vieneet ne eri osoitteeseen kuin mitä he ovat koiran adoptiopapereihin kirjoittaneet. Kun toimittaja kysyy, onko ASPAlla laillinen oikeus toimia näin eläinsuojelijoita kohtaan, Bansescu vastaa, että ”kyse on enemmänkin moraalisesta oikeudestamme toimia näin tässä tilanteessa. Emme saa projektiamme päätökseen, jos meillä on tällaisia tilanteita”. Räikeisiin eläinsuojelurikkomuksiin päivittäin syyllistyvä viranomainen polkee törkeästi ihmisoikeuksia ja kertoo siitä avoimesti julkisuudessa. Tämä vain siksi, että ASPA ei saa rahaa, jos ihmiset – tässä tapauksessa aktiiviset eläinsuojelijat ja järjestöt – adoptoivat koiria tappotarhoilta.

IMG_3927
Bukarestilainen katukoira lokakuussa 2013

Samalla Bansescu sanoo, että jos eläinsuojelijat haluavat tehdä jotain koirien hyväksi, se pitäisi tehdä nimenomaan adoptoimalla koiria kaupungin tarhoilta. Hän tosin on varmistanut sen olevan mahdollisimman vaikeaa.

Rankkurit ottavat kiinni päivittäin Bukarestista yli 200 koiraa. Se ei tapahdu silkkihansikkain. Väkivaltaisuusssyytökset Bansescu kuittaa sillä, että ”jotkut ihmiset ovat vain liian herkkiä”. Jos koirat kuolevat rankkurien käsittelyssä, mikä on Bansescun käsitys eläinten normaalista käsittelystä?

Bansescun ylimielisyys tulee hyvin esiin keskustelun kääntyessä sterilointeihin, ainoaan tapaan ratkaista kulkukoiraonglema ja jota maailman terveysjärjestö WHO on suosittanut jo vuonna 1991: Bansescu sanoo suoraan, että nykyisessä tilanteessa steriloinnit ovat täysin hyödyttömiä.

Penaalin terävin kynä tämä kaveri ei tunnu olevan. Vier Pfotenin ja Paws2Rescuen tarhalle 21.3. tekemäänsä törkeään hyökkäykseen, jossa useita koiria kuoli, rankkureiden päällikkö antaa ontuvia vastauksia. ”Menimme sinne, otimme koirat ja laitoimme ne autoihimme…” Miksi? Kysyi toimittaja: ”Koska koirilla ei ollut papereita. Jos ne koirat menisivät sieltä johonkin muualle tai vaikka kadulle, ne voisivat purra minua tai ehkä pahempaa ja sitten meidän pitäisi etsiä kuka siihen on syyllinen.” Tarhan koirat olivat mikrosirutettuja ja suurin osa niistä oli odottamassa adoptioon pääsyä ulkomaille.

Tarha 21.3. rankkureiden jäljiltä
Tarha 21.3. rankkureiden jäljiltä.


Yhteistyö vahingoittaa yhteiskuntaa?

ASPA ei halua tehdä enempää yhteistyötä vapaaehtoisjärjestöjen kanssa, mikä olisi toki koirapopulaatioiden vähentämisen kannalta erinomainen asia. Bansescun mielestä yhteistyö rajoittuu vain adoptioihin, sillä ”kaikki muu vahingoittaa yhteiskuntaa” ja viittaa johonkin poskettoman kuuloiseen vanhaan epäonnistuneeseen sterilointihankkeeseen, jossa oli leikattu muutamia kymmeniä koiria.

Haastattelun hulluin osa seuraa, kun käännytään puhumaan vapaaehtoisjärjestöjen ja eläinsuojelijoiden saamista avustuksista, jotka tulevat pääosin ulkomailta – niistä samaisista avustuksista, joita me kaikki lähetämme yhteistyökumppaneillemme kuukausittain. Bansescu kätyreineen on seurannut tiiviisti eläinsuojelijoita facebookissa: ”Tässä on ongelma, sillä he saavat rahaa ja lahjoituksia koirien ruokaan ja adoptiovalmisteluihin, kun koiria menee ulkomaille. Lahjoitukset pitäisi tehdä käyttämällä IBANia ja SWIFT-koodia = pankin kautta, mutta he saavat nämä rahat etupäässä PayPal-osoitteen kautta.” ASPA on ilmoittanut eläinsuojelijoista viranomaisille ja käskenyt tutkia heidän toimintansa.

Harvoin sanon ketään typeräksi, ainakaan julkisesti. Nyt en voi pidätellä. Bansescu on joko itse yksinkertainen tai pitää romanialaisia tyhminä. Minä tunnen itseni typeräksi, kun joudun selittämään kristalinkirkasta asiaa. PayPal on yksi maailman suosituimmista ja luotetuimmista maksutavoista. Olen käyttänyt sitä vuosikausia ja myös yritykseni käyttää sitä. PayPalista voi lukea lisää täällä >

Mitä luulette, minkä mielikuvan asiaan vihkiytymätön tavallinen romanialainen, jolle mainitut termit ovat hepreaa, tästä saa? Aivan.

”Lahjoitusvaroilla mustamaalataan rankkureita”

Bonuksena kysymykseen mihin eläinsuojelijat sitten nämä lahjoitusvarat käyttävät, Bansescu vastaa: ”Pääosin markkinointiin, sanoakseen että ASPA ei tee velvollisuuttaan ja että olemme korruptoituneita, koska he eivät voi hyväksyä tilannetta, että Bukarestin katukoiraongelma alkaa kohta olla ratkaistu. Se on heidän bisneksensä.”

Onko sinulla on sanottavaa Bansescusta, miehestä, joka väijyy eläinsuojelijoita sosiaalisessa mediassa ja estää mielivaltaisesti heidän pääsynsä kunnallisille tarhoille, levittää väärää tietoa heidän saamistaan avustuksista ja on tehnyt perättömiä ilmiantoja viranomaisille? Viranomaisesta, joka vastaa epäeettisestä, väkivaltaisesta rankkuritoiminnasta Euroopan Unionin jäsenmaan pääkaupungissa?

Kerro oma mielipiteesi Bansescun laittomista toimista hänen esimiehelleen Sorin Opresculle, Bukarestin kaupunginjohtajalle, sähköpostilla sorin@sorinoprescu.ro tai perinteisellä kirjepostilla: Sorin Oprescu, Primăria Municipiului București Splaiul Independenţei nr. 291-293, sector 6, cod poştal 060042 – București, Romania. Voit myös lähettää faksin numeroon (+4) 312.00.30 tai täyttää viestilomakkeen netissä >

Jos haluat ilmaista huolesi suomen kielellä, voit kirjoittaa siitä Suomen suurlähetystöön Bukarestissa sanomat.buk@formin.fi. Romanian suurlähetystön Suomessa tavoitat (in English) sähköpostilla romania@romania.fi.

Romanian Embassies and Worldwide Consulates täältä >

Bansescun haastattelun kokonaisuudessaan voit katsoa täällä >

Haastattelu on käännetty englanniksi ja sen voi lukea täältä >

”So you are the dogs catchers also, right?
Razvan Bancescu: Yes, there’s no shame about that.”

Se nähdään.

*ASPAn budjetti vuodelle 2014 on vahvistamattoman tiedon mukaan 33,6 miljoonaa leitä eli yli 7 miljoonaa euroa.

 

Mainokset