Eläinsuojelulain tavoitteeksi moderni länsieurooppalainen eläinsuojelulaki, joka toimii esikuvana myös muille EU:n jäsenmaille

Helsingin Sanomien pääkirjoitus koskee tänään 5.5.2014 eläinsuojelulain kokonaisuudistusta:

”Suhtautuminen eläimiin ja eläinten hyvinvointiin on muuttunut länsimaissa suuresti 20 viime vuoden aikana. Ennen eläimet rinnastettiin tavaraan, jonka kohtelu oli käytännössä pitkälti omistajasta kiinni. Nyt ajatellaan, että eläimillä on itseisarvo ja ihmisellä moraalinen velvollisuus edistää eläinten hyvinvointia,” lehti kirjoittaa ja jatkaa:

”Eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen valmistelu käynnistyi maa- ja metsätalousministeriössä jo vuonna 2010, mutta työ on yhä pahasti kesken. Työn hitaus kertoo aihepiirin laajuudesta ja vaikeudesta. Eläinsuojelukysymykset ovat muodostuneet Suomessakin hyvin poliittisiksi, ja eri osapuolten on täytynyt yrittää löytää jonkinlainen yksimielisyys peruskäsitteistä. Nyt on tärkeää, että kokonaisuudistus viedään loppuun asti kunnianhimoisella asenteella. Hitauden voi ymmärtää mutta ei sitä, että eläinsuojelulaki olisi vanhentunut jo syntyessään. Siksi lainvalmistelun tavoitteeksi tulee asettaa aidosti moderni länsieurooppalainen eläinsuojelulaki, joka kelpaa esikuvaksi myös muille Euroopan unionin jäsenmaille.”

Eurovaalien alla asian pöydälle nosto on ajankohtainen. Miten sinun eurovaaliehdokkaasi suhtautuu eläinten oikeuksiin? Onko hän lupautunut edistämään eläinten hyvinvointia EU:ssa valituksi tullessaan? Vilkaisepa täältä >

Mainokset