Eläinrääkkäystä Alastarolla. Fun park for dogs?

Rescueyhdistys Kulkurit ry:n aktiivi Annu kirjoitti järkyttyneenä ihmisen välinpitämättömyydestä parasta ystäväänsä, koiraa, kohtaan liittyen viikonlopun tapahtumiin Alastaron moottoriradalla:

”Kiihdytysajot. Dragstereista irtoaa pahimmillaan 150 dB:n ääni (samanlainen meteli kuin suihkumoottorin käynnistyksessä). Fiksuilla on peltorit päässä. Ihmistungos. Osa on vahvasti juopunut. Helle. Paikka ei tarjoa suojaa, vaan on keskellä ”autiomaata”. Pakokaasuja. Moottoreissa käytetään lisäainetta tehoa antamaan. Aine saattaa olla terveydelle erittäin haitallista.

Ihanteellinen ympäristö lapselle? Ei varmaankaan, mutta näkemäni lapset ovat suojattu kuulosuojaimin. Entäpä koirille? Hetkinen… Kuka tuo tapahtumaan mukaan koiransa?

Koiran kuulo on neljä kertaa parempi kuin ihmisen (muistutuksena: tässä tapahtumassa puhutaan jopa 150 dB melusta). Koira ei voi kertoa mielipidettään asiasta sanoin, mutta toisin keinoin kylläkin.

Havaitsen paikalla muun muassa stafforshirenbullterrierin kyyryssä, häntä koipien välissä. Kerron omistajalle, että tämä ei ole koirien paikka. Omistaja katsoo poispäin ja tokaisee, ettei hänellä ole muutakaan vaihtoehtoa. Järkytyn. Seuraan koiraa enkä kisaa. Omistaja yrittää tunkea siihen korvatulppia.

Menen kertomaan asiasta järjestyksenvalvojalle, joka käy katsomassa koiraa. Tulee kertomaan minulle, että koira näyttää hyvinvoivalta ja omistaja piteleee koiraansa korvista sekä silittää sitä. Menen uudestaan omistajan juttusille. Sanon, että ilmoitan hänestä poliisille ja eläinsuojeluviranomaiselle.

Seuraavaksi soitan hätäkeskukseen. Hätäkeskus ohjaa minut puhumaan järjestysmiesten esimiehelle. Etsin hänet. Joudun sopimaan tapaamisen toisen esimiehen kanssa. Odotan noin tunnin. Tapaan ”vahingossa” ensimmäisen esimiehen. Lopulta tämä sanoo, ettei asialle voi tehdä mitään. Lupaa kylläkin etsiä omistajan, mutta sanoo, ettei hänellä ole oikeutta ohjata tätä tapahtumasta pois. Kerron, että Suomessa on eläinsuojelulaki ja tämä on eläinrääkkäystä.

Soitan uudestaan hätäkeskukseen. Lopulta minulle soittaa poliisi. Rauhoittelee minua lässytellen. Voivottelee, ettei voi tapahtumapaikalle koiranhoitopaikkaa perustaa. Kerron, etten ole pikkutyttö. Kysyn hänen mielipidettään, mitä tehdä jos näkee koiran lukittuna autoon helteellä. Kuulemma ei ole muutakaan paikka koirille. Suomi on vapaa maa kuulemma.

Ihminen saa siis tehdä omistamalleen ”hyödykkeelle” mitä tahtoo? Pyydän keskustelun kirjallisena sähköpostiini. Ei suostu tähän. Pyydän nimen. Sen sain.

Mitä tekee empaattinen ja eläinrakas ihminen sen jälkeen, kun on antanut kaikkensa kirjaimellisesti? Istun kannolle ja itken.

Tämä ei jää tähän! Minulla on poliisin nimi ja annan palautetta tapahtuman järjestäjälle. Voin vain yrittää kuvitella sen tuskan esimerkiksi Romaniassa, jonka paikalliset eläinsuojelijat kokevat. Kamppailet yksin pahuutta vastaan. Olosi on voimaton, eikä virkavallasta ole mitään apua.

Joten te kaikki empaattiset ihmiset, alkää lannistuko, vaikka tuntuu, että olisitte ”outolintuja”. Tiedän tunteen, kun muut katsovat kuin hullua, kun yrität pitää eläinten puolia. Te ette tee mitään väärin! Teidät on ”vain” varustettu valtavalla rikkaudella – kyvyllä empatiaan. Pidetään siis toistemme puolia ja jatketaan eläinten puolesta taistelua, sillä kuka muu muka toimii eläinten äänenä?”

Kunpa maailmassa olisi enemmän Annun kaltaisia ja vähemmän urpåja koiranomistajia & välinpitämättömiä ihmisiä. 

1511410_10152299053559032_677551607128980625_n
Kuva: Annu, alkuperäinen: dragracingonline
Mainokset