Halpa koiranpentu = potentiaalinen terveysuhka. Osa 1/2

Vuosittain satojatuhansia koiranpentuja kasvatetaan EU-alueella karmivissa olosuhteissa ja kuljetetaan jopa tuhansia kilometrejä myytäviksi maihin, joissa niistä saa paremman hinnan. Myös Suomeen. Eläimiä markkinoidaan hyväuskoisille internetissä supersöpöillä kuvilla, ja hintalappu on lyöty niin halvaksi, että takuulla houkuttaa. Pentutehtaiden tuotoksia virtaa meille mm. Venäjältä, Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Koirien alkuperämaa voi olla mikä tahansa. Nobody tells.

Tuottoisampaa kuin seksikauppa

Laittoman lemmikkibisneksen on arvioitu olevan kolmanneksi tuottoisinta heti huume- ja asekaupan jälkeen, ja siihen liittyy myös muuta rikollista toimintaa, kuten savukkeiden salakuljetusta ja ihmiskauppaa.

Eläinten matkustusolosuhteet ovat kautta linjan surkeat, ne joutuvat sinnittelemään ahtaissa tiloissa – häkeissä, kopeissa ja pahvilaatikoissa – jopa vuorokausia ilman ruokaa ja vettä. Heikkokuntoisimmat kuolevat matkalle. Muutama kuollut pentu ei trokareita hetkauta; volyymit ovat suuret ja uusia syntyy liukuhihnalta.

Kuva: Dogs Trust

Sairaita, rokottamattomia koiralapsia

Koska salakuljetusketjujen päämääränä on tehdä mahdollisimman paljon voittoa, eläinten terveysasioista tingitään surutta. Pentuja vaivaavat loiset, niitä ei ole rokotettu, matkustusasiakirjoja ei ole tai ne on väärennetty. Epämääräisistä oloista saapuvilla eläimillä on usein sekä fyysisiä että psyykkisiä ongelmia.

Systemaattista eläinrääkkäystä kammottavissa oloissa

Pentutehtaissa emoja astutetaan jokaisesta juoksusta, ja ne elävät kurjan elämänsä häkeissä huonolla ruoalla ja olemattomalla hoidolla. Niiden funktio on tuottaa pentuja ihmisille, jotka haluavat halvan lemmikin. Pentutehdaskoirat maksavat tästä kovan hinnan.

Muotirodut vauhdittavat laitonta kauppaa

Pentutehtailu on räjähdysmäisesti kasvava ongelma. Trendirotujen, kuten mm. mopsi, ranskanbulldoggi ja chihuahua, tuotanto ja salakuljetus elävät kulta-aikaa. Kun lyttynaamaiset muotikoirat ovat saaneet runsaasti mediahuomiota julkkisten, someikonien, tubettajien ja monensorttisten mainosten myötä, niiden kysynnälle ei näy loppua.

Kohtalona hylkääminen

Isossa-Britanniassa lyttykallokoirien kauppa käy tulikuumana, etenkin näin joulusesongin alla. Sinne trokataan Keski- ja Itä-Euroopasta sekä Irlannista kymmeniä tuhansia pentuja vuosittain. Näitä koiria myös hylätään yhä enemmän, kun omistajat kyllästyvät lemmikkeihinsä tai heillä ei ole varaa sairaaksijalostettujen, moniongelmaisten koirien eläinlääkärilaskuihin. Rescuejärjestöillä onkin esim. dumpattujen mopsien ja ranskanbulldoggien kanssa kädet täynnä töitä.

Ei lyttynaamaisille koirille

Briteissä on herätty taistelemaan yhä kasvavaa ongelmaa vastaan. Cruffa-kampanja vetoaa yrityksiin, etteivät ne käyttäisi lyttykallorotuja markkinoinnissaan ja viestinnässään, ja brittieläinlääkärit kehottavat ihmisiä olemaan ostamatta lyttynaamaisia koiria. Toivoisin näiden käytäntöjen ja lausuntojen jalkautuvan Suomeenkin.

Sairas eläin voi olla uhka ihmisten terveydelle

Pimeät pennut ja laiton maahantuonti eivät ole ainoastaan eläinsuojelullisia ongelmia – ne ovat riski myös kansanterveydelle. Siksi jokaisen meistä pitäisi olla asiasta huolissaan! Ostaessaan halvan, trokatun pennun ihminen laittaa itsensä, lapsensa ja perheensä alttiiksi zoonooseille, taudeille ja sairauksille.

HUSin infektiolääkärit muistuttavat, että laittomasti maahantuotu ja ostettu eläin on rabiesuhka.

Viranomaisten haaviin päätyneitä salakuljetettuja koiranpentuja Irlannin rajalla syyskuussa 2016. Yhteen pakettiautoon oli sullottu 54 koiraa. Kuva: DSPCA

Parempaa lainsäädäntöä

EU-maissa on 63 miljoonaa omistettua koiraa ja 72 miljoonaa omistettua kissaa. Silti niiden suojelemiseksi on olemassa vain vähän lainsäädäntöä.

Monessa maassa lait ovat kuitenkin askelen verran Suomea edellä; 21 EU-valtiossa koirien tunnistusmerkintä on pakollista. Suomessa tästä vedetään nuottaa uutta eläinlakia valmisteltaessa, ja on käsittämätöntä, että kukaan voi olla sitä vastaan. Tunnistusmerkintä on käytännössä ainoa järkevä keino laittoman maahantuonnin ja kärsimystä aiheuttavan pentutehtailun suitsimiseksi. Vai onko jollain joku parempi idea?

Seuraeläinten salakuljetukselle haluaa laittaa pisteen myös joukko eturivin EU-päättäjiä. 38 meppiä 17 eri maasta on kirjoittanut kirjeen Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerille vaatien komissiota laatimaan toimintasuunnitelman lemmikkien laittoman kaupan ja salakuljetuksen kitkemiseksi. Suomalaismepeistä sen allekirjoittivat Sirpa Pietikäinen ja Heidi Hautala. Well done!

Ei ostajia, ei markkinoita

Halpojen pentujen ostamatta jättäminen olisi tottakai ykkösjuttu, mutta niin kauan, kun ihmiset joko tietämättömyyttään, typeryyttään tai välinpitämättömyyttään ostavat ja tukevat rikollista toimintaa, niin kauan lemmikkien salakuljetusbisnes kukoistaa.

Osa 2: Koiran ei pidä olla halpa julkaistaan tuota pikaa! 

Kuva: EU Dog & Cat Alliance
Advertisements