Fifirock – Home of Happy Dogs

Heti alkuun kaikki mahdolliset disclaimerit. Check. Sitten asiaan.

Fifirock is back! Kun viime vuosikymmenellä aktiivisesti kirjoitin tätä blogia, oli tyypillistä, että isolla osalla ihmisistä ei ollut kunnollista käsitystä vastuullisesta rescuetoiminnasta.

Silloin heitot ”auttakaa siellä paikan päällä” ja ”tautisia rakkeja rahdataan Suomeen lalalaa” olivat tavallisia; ihmiset eivät ymmärtäneet, koska heillä ollut tietoa.

Paljon on vettä virrannut sen jälkeen.

Tänä päivänä ihmiset ovat voittopuolisesti tietoisia vastuullisesta rescuetoiminnasta, suhtautuvat hädänalaisiin koiriin myötätuntoisesti ja haluavat olla mukana auttamassa.

Siinä on ollut suuri rooli vastuullisilla rescueyhdistyksillä, jotka ovat toimineet näyvästi ja avoimesti toistakymmentä vuotta. Tänä päivänä tietoa rescuetoiminnasta on läjäpäin kenen tahansa saatavilla koska tahansa. Gotta love internet 💗

Vastuulliset yhdistykset ylläpitävät kattavia nettisivujaan ja ovat aktiivisesti läsnä somen lukuisissa kanavissa. On olemassa rescuedokumentteja ja podcasteja, tapahtumia ja livelähetyksiä.

Yhdistysten prosesseja ja toimintaa kehitetään koko ajan  

Yhdistykset kertovat mittavasta sterilointityöstä, valistus- ja vaikuttamistoiminnasta, eläinlääkinnästä, rokotuksista, sirutuksista, yhteistyöstä paikallisten eläinlääkäreiden ja eläinsuojelijoiden kanssa, yhteistyöstä yhdistysten välillä, varainkeruukampanjoista, ruokalahjoituksista, koirayksilöiden auttamisesta, you name it.

Kaiken voi lukea netistä.

Siksi en jotenkin kuvitellut, että vuonna 2023 joutuisin näkemään somessa, miten joku koiraihminen jankuttaa jotain muinaisia, väsyneitä, vääriä faktoja seuraajilleen, joiden kanssa pöyristelee itse keksimäänsä tarinaa.

Ei ole eläinten ystävä aina eläinten ystävä.

Tämän takia kaivoin blogin naftaliinista alleviivatakseni paria keskeisen tärkeää seikkaa.

Paljon someseuraajia, paljon vastuuta

Kun huutelusta vastaa ihminen, jolla on iso määrä seuraajia, hänellä on myös iso vastuu levittämästään viestistä. Erityisen suuri vastuu on, kun kohteena ovat heikoimmassa asemassa olevat, tässä tilanteessa kodittomat koirat.  

Surullista on, kun dumaamiseen osallistuu ihmisjoukko – niin ikään koiraihmisiä. Kaikki eivät edes ymmärrä, mikä on rescuekoira. Keräilen vieläkin alaleukaani rinnasta.

Kyllä meidän pitää pystyä parempaan keskusteluun!

Eläinten ystävän pitää kyetä argumentoimaan ja kritisoimaan faktoilla

On vaikea ymmärtää, miksi jengi latoo mielipiteitään asioista, joiden todellisen laidan he olisivat voineet selvittää netistä parilla klikkauksella? Somen Pirjo-Juhanit voimaantuvat öyhötyksestä, enjoying themselves to the maximum.

Yksittäisestä rescuetoimintaan liittyvästä asiasta tehdään jonkinlainen salainen myytti, jota yritetään analysoida avoimen pahantahtoisesti. Faktat eivät ole tiedossa, niissä on ajatusvinoumia tai asiaa ei ymmärretä sen kontekstissa. Dunning-Kruger tuoksahtaa kilometrien päähän.

”Oma mielipiteeni on, että…” ja soppa on valmis.

Rescuetoiminnasta saa ja pitää puhua. Mutta myös rescuekoirat ansaitsevat sen, että heidän asioistaan puhutaan faktoilla. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Yleistyksistä ja musta tuntuu -jankutuksesta pitäisi siirtyä faktapohjaiseen keskusteluun.

Kenenkään ei pitäisi enää nähdä mitään tällaista hölinää missään:

”Naapurin Irman veljen kissan poikaystävä adoptoi aran rescuen ja siksi en voi suositella rescueta kenellekään”

”Tuttu rescue hyppii ihmisiä vasten, ja kaikki rescuet ovat käytöshäiriöisiä”

”Valistakaa kohdemaassa ja rakentakaa sinne tarhoja”

Katsoin näitä tunkkaisia kommentteja aivan ällistyneenä. Siinä missä vuosia takaperin olisin purrut hammasta ja pinnistellyt turhautuneena itkua, hörähdin nauruun.

Juttu pyöri näiden ongelmallisten heittojen ympärillä:

”Mun mielestä…” ”En tykkää…” ”Itse en voi suositella…”

Mielipiteitä saa olla, mutta niillä ei ole mitään väliä

Niistä syntyy yleesä laadutonta hölinää. Se ei auta eläimiä yhtään mitenkään.

Tosiasioilla on väliä

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Oman ajattelun rajat olisi hyvä ymmärtää: jos katsoo maailmaa aidankolosta, näkee siitä vain yhden pienen palan.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Jos et tiedä (tai vaikka luuletkin tietäväsi), tutustu rescuetoimintaan. Lue. Kysy. Lue lisää. Katso dokumentteja. Jos et ymmärrä, kysy lisää. Sinulle vastataan ihan varmasti. Älä suotta oleta.

Usko pois, rescuetyötä tekevät vapaaehtoiset ovat kuulleet väsymiseen asti kulahtaneet jupinat, vaikka saatat luulla tuovasi esiin jotain täydellisen uutta, nerokasta ja mullistavaa, jota he eivät ehkä ole tajunneet ajatella.  

Uudelleensijoitukset ovat yhdistystenkin mielestä aivan persikasta

Uudelleensijoituksista (jotka ovat yhdistyksille rankkoja ja kuluttavia ponnisteluja, keskiössä olevasta koirasta puhumattakaan) ei tavallinen yleisö tiedä tosiasioita. Niistä ei voi kertoa. Niistä on kyllä monella somettajalla omanlaisensa mielipide.

On hyvä ymmärtää pari seikkaa:

Eläinlääkäri ei voi vastata häneen kohdistuviin haukkuihin somessa, eikä yhdistys voi kommentoida uudelleensijoituksien syitä.

Jos Yannican mielenkiinto lopahtaa koiraan, koska muuttunut elämäntilanne, poikakaveri, opiskelut, fitness ja allergia, yhdistys ei voi sitä julkisesti kertoa.

Ei myöskään sitä, jos omistaja on dumpannut koiran, joka kotiuduttuaan ei heti ollutkaan iloinen hännänheiluttaja, kiitollinen pelastettu tai olikin kaksi senttiä kokoarviotaan korkeampi.

Mutta, kun yhdistys, jossa vapaaehtoistyöntekijät väsyvät kymmenen Yannican kaltaisen hedonistin jälkeen ja puuskahtavat yleisellä tasolla turhautumistaan, tästäpä somehassuttelijat vetävät jeesushyvehenkisen pöyristelyn.

Tietämättä faktoja. Tuntematta taustoja. Vailla myötäelämisen taitoa. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Entinen arkatassu, nykyinen reipas ja onnellinen Romanian-rescue Nöpö

Joissain tapauksissa koiralle on parempi päästä uuteen kotiin, toki. Useimmissa tapauksissa ongelma löytyy humaaniolennosta, joka sysää eteen tulleet ongelmat jonkun toisen ratkaistavaksi. Näin se nyt vaan on. Tosiasia.

Ja tosiasia on, että vastuulliset yhdistykset tekevät kaikkensa, että uudelleensijoituksiin ei tarvitsisi turvautua. Adoptioprosessit on hiottu ja niitä hiotaan koko ajan. Hätäisimmät & kepein perustein koiraa haluavat karsiutuvat pois jo ensimetreillä.

Parhaaseen pyritään

Rescuetoiminnassa kyse on siitä, että oikea koira & koti kohtaavat. Siihen pyritään. Mutta aina asiat eivät mene putkeen, kun life happens. Sitten korjataan.

Ihan turha ajatella, että rescuetoiminta olisi jollain tapaa alue, jolta pitäisi odottaa täydellistä suoritusta joka tilanteessa. Kyse on elävistä olennoista – koirista ja ihmisistä.

On alentavaa edellyttää 100 % suoritusta, koska siihen ei pysty kukaan muukaan oikeastaan missään elämän tai toiminnan alueella. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Kuvamuisto menneiltä vuosilta. Romanialaista, yhdysvaltalaista ja suomalaista sterilointi- ja rescueyhteistyötä Bukarestissa 💗

Yhdistykset tietävät, että koiraongelmaa ei ratkaista adoptioin

Yhdistykset tietävät myös, että sitä ei ratkaista rakentamalla Romaniaan lisää koiratarhoja.

Ainoa kestävä keino on systemaattiset, laajamittaiset ja jatkuvat steriloinnit. Maailman terveysjärjestö WHO:n kanta on sama. Vastuulliset yhdistykset ovat tehneet tätä vuodesta toiseen. Sillä on saatu aikaan huomattavaa muutosta.

Asiat muuttuvat koko ajan parempaan

Tänä päivänä Romaniassa useat paikalliset ihmiset jo kyselevät sterilointipäiviä, koska he haluavat steriloida koiransa ja ymmärtävät miksi se kannattaa tehdä. Ei ole kauaa, kun leikkaavat lääkärit joutuivat huutelemaan asiasta megafoneilla kaduilla tai lahjottiin omistajia kahvipaketeilla ja riisipusseilla, jotta saatiin raavittua koiria operoitaviksi.

Monilla eläinlääkinnän ammattilaisilla ja eläinsuojelijoilla alkaa olla jo hyvin pohjoismainen tapa suhtautua eläinsuojeluun, missä on nähty selkeä muutos vuosikymmenen aikana tehdyssä työssä.

Yhdistysten työ ON paikallista vaikuttamista

Yhdistykset ymmärtävät, että muutos vie aikaa. Asiat eivät muutu hetkessä.

Romaniassa koiriin suhtautuminen on myös eräänlainen sukupolvikysymys. Ei ole kauaa, kun koirista tehtiin saippuaa. Yhä koiria hylätään ja pentuja heitetään roskiin, mutta tässäkin on nähty alueittain muutosta parempaan.

Yhdistykset eivät voi vaikuttaa maan uskontoon ja sen määrittämään moraaliin. Romanialla on takanaan raskas historia, eikä tarvise kovin kauas katsoa taakse päin, kun ihmiset ilmiantoivat toisiaan salaiselle poliisille. Maassa on edelleen paljon puutetta ja kurjuutta. Kivenheiton päässä pääkaupungin ytimestä ajetaan yhä hevoskärryillä.

Käskyttämällä ei tule muutosta

Someränttääjä voi pystyä muuttamaan kotijonnensa käytöstä huutamalla ja saada tämän laittamaan kahvimukin tiskikoneeseen tai juomaan vähemmän kaljaa, mutta Romanian eläinsuojelua ei karjumalla paranneta. Kyse on strategisesta työstä, eikä sitä nopeuta puolivillainen, argumenttivirheitä vilisevä somehuutelu.

Ja jokainen on lämpimästi tervetullut mukaan yhdistysten tekemään vapaaehtoistyöhön. Koirat kiittävät 💗

Parempaa argumentaatiota jatkossa toivoen,

Taija J.

Kirjoittajasta: Ensimmäinen rescuemme kotiutui Romaniasta keväällä 2001. Pieni punaturkkinen koira muutti maailmani, joka oli siihen asti koostunut lähinnä ratsastuksesta, noutajista ja sisustamisesta, ja halusin auttaa heikossa asemassa olevia koiria. Arvot menivät uusiksi kertaheitolla.

Olen ollut perustamassa kahta yhdistystä, mahdollistamassa tuhansien koirien sterilointeja ja rokotus- ja sirutustyötä ja ollut mukana kansainvälisessä eläinsuojelutyössä ja vaikuttamistoiminnassa huikeiden aktiivikollegoiden kanssa. Eläinklinikan perustajaosakkaana sain nähdä läheltä modernia suomalaista huippueläinlääkintää.

Jokainen koira ansaitsee apua, huolenpitoa ja hoivaa. Taustasta huolimatta.

Kuva kymmenen vuoden takaa Glinan tarhalta Romaniasta läheltä maan pääkaupunkia Bukarestia.