Lyttyneniä ja lyttäämistä. Arvostelukykyä ja sen puutetta.

Ulkonäköön perustuvaa jalostusta ohjaavat koiranäyttelyt. Niissä eläimet laitetaan paremmuusjärjestykseen rotumääritelmässä kuvatun ihanteen mukaisesti. Monissa roduissa rotumääritelmä sisältää ulkomuotopiirteitä, jotka ovat suorassa yhteydessä perinnöllisiin sairauksiin ja hyvinvointiongelmiin. Yliopistollisen eläinsairaalan mukaan klassinen esimerkki tästä on lyhytkuonoisten koirien hengitysvaikeudet ja silmäongelmat. Rotumääritelmät perustuvat usein myös vanhentuneeseen ymmärrykseen, sillä niitä kirjatessa ei ole ollut käytettävissä nykyisiä tutkimusmenetelmiä eikä sitä geneettistä tietämystä, mikä meillä nyt on.

Eläinsairaala kertoo, että perinnölliset sairaudet ovat jo niin yleisiä, että kliinisesti terveiden koirien löytäminen jalostukseen voi olla vaikeaa. Vuosi sitten Helsingin Sanomien eläinlääkäreille tekemän kyselyn mukaan sairaimpia koirarotuja ovat englanninbulldoggi, ranskanbulldoggi, shar pei, länsiylämaanterrieri ja mopsi.

Liioiteltujen ulkonäköpiirteiden jalostamisen myötä on tullut laajakirjoinen terveysongelmien vyyhti, joka on merkittävä eläinsuojelullinen epäkohta. Tämän on nostanut SEY, Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto, näkyvästi esille eläintenviikolla kampanjoimalla sen eteen, että koirien jalostukselliset ylilyönnit kiellettäisiin uudessa eläinsuojelulaissa.

Word Responsibility written in search bar on virtual screen.

Ulkomuototuomari vallan ja vastuun kahvassa

Ulkomuototuomari on Kennelliiton luottamushenkilö, joka arvostelee koiria rotumääritelmän mukaan muistaen aina vastuunsa rodun jalostuksen ohjaamisessa. Ulkomuototuomareiden koulutuksesta vastaa Kennelliitto yhdessä rotujärjestöjen kanssa. ”Koulutuksen tarkoituksena on valmistaa päteviä ja vastuustaan tietoisia ulkomuototuomareita, pyrkiä yhtenäistämään ulkomuotoarvostelua sekä pitämään tuomarikuntaa jatkuvan kehityksen tasalla.” Näin hienosti kirjoittaa Kennelliitto. Very nice.

Näyttelyissä ulkomuototuomareilla on todella paljon valtaa. Tuomari siis käytännössä siunaa ja ohjaa jalostustoiminnan kehitystä. Entä jos tällaisella ihmisellä on vaillinainen kyky ja ymmärrys tuomaroimiensa rotujen ulkomuodollisista terveysasioista? Tai mikä melkein pahempaa, hän on haluton näkemään niitä? Eikö se olisi vähintäänkin kamalaa ja epäeettistä? Pelottavaa ja moraalitonta?

Kennelliiton Ulkomuototuomarin koulutus- ja pätevöimisohjeissa lukee seuraavaa: ”Ulkomuototuomarin tulee olla käyttäytymisensä ja arvostelukykynsä puolesta tähän tehtävään sopiva henkilö. Mitähän Kennelliitto tuumaa seuraavasta:

Ei hyvää käytöstä, ei alkuunkaan

Mitä mieltä olette; SEYn facebook-sivuilla keskustellaan sairaaksi jalostettujen koirarotujen ongelmista. Ulkomuototuomarinakin toimiva ihminen ryhtyy haukkumaan eläinten hyvinvoinnista huolissaan olevia ihmisiä julkisesti ”viherpiiperöiksi ja kettutytöiksi”. Onko se hyvää käytöstä? Osoittaako se rationaalista arvostelukykyä?

Kyseinen ulkomuototuomari haluaa ohjata huomion pois mopseista. Todettakoon, että hänen facebook-profiilikuvassaan komeilee hyvin lyttynaamainen mopsi.

Hän kirjoittaa: ”Oletteko mahdollisesti perehtyneet MUIDEN ROTUJEN ongelmiin? Mopsin lyhyt kuono ja ulkonäkö ei välttämättä ole joidenkin mieleen, aivan kuin vinttikoirien. Vinttikoirathan ovat myös ryhmä joista ihmiset joko pitävät tai sitten ei! Mopsia on helppo syyttää lyhyestä kuonosta, mutta mites on nämä muut? On vaikka mitä sairautta ja sellaista mistä koiran elämänlaatu kärsii……”

On toki totta, että lyttynenäisen mopsin lisäksi on monia muita rotuja, joiden jalostus ei ole eettisesti kestävää. Silti, mopsien terveyttä ei edistä se, että sitä verrataan alati muihin rotuihin ja niiden sairauksiin, eikä varsinkaan, jos sen tekee näyttelytuomari. Ja tässä ei todellakaan ole kysymys mielipideasioista tai ulkonäköseikoista, ei, vaan sairaaksi jalostetun rodun vakavista terveysongelmista. On selvää, että lyttynokkarodun epäterveistä ominaisuuksista on tullut harrastajien parissa normaalia, eikä asiaan havahduta ennen kuin ulkopuolelta reagoidaan.

Eläinlääketieteessä lyhytkuonoisuus ei ole vain fyysinen ominaisuus, vaan myös selkeä perinnöllinen sairaus, jossa lyhyt kuono vaarantaa hengitys-ja lämmönsäätelyjärjestelmän normaalin toiminnan aiheuttaen eläimille vakavia terveyshaittoja. Lisää brakykefalian ongelmista täällä >

Kulmakarvoja nostattaa myös se tieto, että mopsi ei kuulu Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma PEVISA:an. Mopsi-ihmisten kannattaisi nyt kiireen vilkkaa keskittyä omien koiriensa tutkimiseen. Se ei näytä olevan rodun parissa kovinkaan yleistä. Tuota kautta saataisiin jonkinlaista referenssipintaa mopsin todelliseen tilaan ja ehkä joku kaunis päivä parannusta myös terveysasioihin.

Suppeasti tutkittu rotu

Itse asiassa mopseja tutkitaan ällistyttävän vähän. Keskusteluissa rotuihmiset toitottavat, että mopseja kyllä tutkitaan ja niiden terveysasioista välitetään. Silti terveystulokset puhuvat ihan toista. Tutkittujen eläinten määrät ovat jopa laskeneet viime vuosina. Esimerkiksi vuonna 2014 polviniveliä on tutkittu vaivaiset 2 %, samoin silmiä, joista vain puolet oli terveitä. Tänä vuonna polvia ja silmiä on tutkittu tietokannan mukaan 0%! Spondyloosi-  ja lonkkaniveltutkimustilastot ovat lähes tyhjää täynnä. jalostus.kennelliitto.fi-sivuilta voi käydä ihmettelemässä lisää. Eikö kaikkien vastuullisten kasvattajien tulisi tutkia etenkin jalostukseen käytettäviä koiria ilman rotuyhdistyksen suosituksiakin?

Mopsikerhon raportissa on lyhyt maininta terveyskartoituksista, jotka ovat hajanaisia ja otannaltaan kapeita. Missä kaikki kliininen, kattava, lääketieteellinen fakta? Eläinlääkinnän ammattilaisten hyödyntäminen? Jatkuva tiedonkeruu, analysointi ja ohjaus? Ja mikä tärkeintä: miten tutkimuksessa saatuja tuloksia hyödynnetään? Miten tehdään mopsista parempi ja terveempi?

Strategia ontuu. Rodun ongelmista keskustelu sentään myönnetään raportin lopun SWOT-analyysissä heikkoudeksi. Jospa julkiseksi nostettu keskustelu saisi vähän sähköä lajin parissa vaikuttavien keskuuteen.

Lisää määräyksiä

Rotuyhdistysten pitäisi antaa suositusten sijaan määräyksiä. Ilman pakkoa mopsi-ihmisetkään eivät saa omatoimisesti rotua terveemmäksi, sillä valtaenemmistö puolustelee sen elämänlaatua heikentävien ominaisuuksien jalostamista rotuun kuuluvina ominaispiirteinä.

On äärimmäisen surullista, että monen brakykefaalisen rodun harrastajan mielestä heidän koiransa ovat yhtä terveitä kuin muutkin. Rakkaan lemmikin vaivoja ei tunnisteta. Sitten suututaan verisesti, kun joku kehtaa kyseenalaistaa tuhisevan, läähättävän lyttynokan hyvinvoinnin. Olematon nenä on lisäksi vain yksi rotua piinaavista vaivoista. Siinä kuplassa on vaikea saada mitään muutosta aikaan sairaaksi jalostetun rodun osalta.

Ihanahan mopsi on, siitä tässä ei ole kyse, vaikka moni harrastaja ottaakin terveysongelmakeskustelun jollain tapaa henkilökohtaisesti. Nyt puhutaan liikajalostuksen aiheuttamasta eläinsuojeluongelmasta. Miettikääpä, miten ihana se mopsi olisikaan, jos sillä olisi nenä ja terve ruumis.

Rotuyhdistyksen rooli

Mopsiyhdistyksen kannataisi välittömästi ottaa ohjat käsiinsä rodun ongelmien ratkaisemiseksi, sillä kaikkien harrastajien taidot eivät siihen riitä. Tai toisaalta; en tiedä miten paljon toivoa katto-organisaatioon voi laittaa, kun sen nettisivuilla lukee, että ”mopsilla ei rotuna ole vakavia terveysongelmia.”

Facebook-keskustelussa rotuyhdistyksen edustaja on närkästynyt SEYn kampanjasta ja osoittaa syyttävällä sormella pentutehtailijoihin, joiden antaa ymmärtää olevan sairaiden koirien alkulähde, taho, joka välittää vain rahasta. Miten paljon kehittävämpää olisikaan ollut, jos hän olisi todennut vaikkapa, että ”Tiedostamme ongelmat. Yhdistys ottaa asian vakavasti ja tulemme entisestään panostamaan siihen. Meidän kaikkien etu on mopsin terveys.” Vaan ei. Hän näkee SEYn kampanjoinnin mustamaalaamisena. Hänen mukaansa kotimaiset kasvattajat teettävät koirilleen terveystutkimuksia ja pyrkivät parantamaan rotua jalostusvalinnoillaan. Kysyn edelleen: miksi tämä ei näy missään? Miksi suurimmalla osalla mopseista on täydellisen lytty naamataulu, jossa nenä porautuu kohti takaraivoa? Miksi?

Lyttyä naamaa taitavat arvostaa harrastajien lisäksi myös näyttelytuomarit. Mopsien 2015 erikoisnäyttelyn ROP ja VSP ovat silmiinpistävän lättänaamaisia, että oma hengitys salpautuu niitä katsellessa. Samoin vilkaisu kuluneen vuoden näyttelytuloksiin antaa selkeän käsityksen rodun tämänhetken kauneusihanteesta. #surullista

Mopsin rotumääritelmässä (kohta 4.4.1.2) lukee: ”Kuonon pituutta ja sen mahdollista lyhenemistä tulee seurata.” Mahdollista lyhenemistä?! Kurkkaus vaikka Mopsikerhon nettisivujen bannerkuviin nykymopseista näyttää, että nenä ei voi tuosta enää lyhentyä! Missä mentiin pieleen?

On kiistaton fakta, että brakykefalia aiheuttaa vakavia terveyshaittoja ja kaikki hyvin lyhytkuonoiset eläimet kärsivät ainakin jossain määrin hengitysvaikeuksista. Ongelmien tunnistaminen on alku sille, että asiat muuttuvat. Valitettavasti kuitenkaan kaikki rodunjalostajat eivät itse näe omien kasvattiensa kärsimystä. Siksi asiaan on puututtava ulkopuolelta. Ja mielellään vähän vielä provosoiden, kuten SEY on tehnyt, sillä nämäkin kriisipisteet ovat olleet tiedossa jo vuosikausia, mutta muutosta parempaan (ja terveempään) ei näy.

Mutta palataanpa pääaiheeseen, eli ulkomuototuomariin

Tarkempi tutustuminen ulkomuototuomarin taustaan paljastaa, että hän on kaiken kukkuraksi mopsien jalostustoimikunnan puheenjohtaja. ”Jalostustoimikunnan tehtävänä on tiedottaa ja neuvoa, kerätä ja hyödyntää tietoa, seurata rodun tasoa ja kartoittaa ja vastustaa perinnöllisiä sairauksia sekä laatia tavoite- ja toimintaohjelmia, huolehtia yhteydenpidosta ja tietojen vaihdosta.”

Ainakaan SEY:n facebook-sivuilla kyseinen ihminen ei ota vakavasti perinnöllisten sairauksien vastustajien huolta: ”Pitäiskö vielä todeta, että höpö, höpö! Näillä viherpiipertäjillä ja kettutytöillä ei kai ole muuta tekemistä kuin valittaa…. Törkeitä tollaset valomainokset , mitä lie maksaa? Kyllä kai joku latin laittaa tuohonkin keräykseen. Minä en.”

Arvon ulkomuototuomarin mielestä ongelmien tuominen ihmisten tietoisuuteen ja keskustelun herättäminen on epäasiallista? Lisäksi hän pitää kyseistä terveyskampanjointia törkeänä. Eikö eläinterveyden pitäisi olla kaikkien etu? Eikun sorry, ulkonäkö on kaikkein tärkein. My bad.

Ja vänkytys jatkuu: ”Eikö tämä kädenvääntö viherpiipertäjien ja pikku tyttöjen kanssa pitäisi nyt lopettaa….. Nämä on myös selvästi näitä eipäs juupas tyyppejä joilla ei muuta tekemistä ole kun näpytellä kännykkää!!!! Jokainen tulee autuaaksi uskossaan!!!!”

Ulkomuototuomari elää siis autuaana omassa uskossaan. Usko ja tiede ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Ne valveutuneet ihmiset, jotka tuovat julkisesti esiin brakykefaalisten rotujen ongelmat, perustavat argumenttinsa tuohon jälkimmäiseen: tutkittuun tietoon. Ei tosi tarvitse olla edes akateeminen ymmärtääkseen, että koiralle esteetön hengittäminen on perustarve.

Kun tällainen ulkomuototuomari käyttää valtaa näyttelyissä ja ohjaa päätöksillään jalostustoimintaa – myös rotuyhdistyksessä, onko se mielestänne hyvä homma?

 

Kuva: Fotolia

Joko ollaan umpikujassa?

Samassa topicissa on esitetty lukuisia fiksuja argumentteja lyttykuonoisten koirien elämänlaatuun ja terveyteen liittyen. Tämä kiteyttää paljon: ”Koira elää hajumaailmassa. Sen lisäksi kuonon pituus auttaa koiraa jäähdyttämään itseään. Kuinka sadistista on oikeasti jalostaa hajumaailmassa elävältä eläimeltä hajuepiteeliä runsaasti pois koska rotumääritelmän lukutaito on mennyt överiksi. Ennen mopseilla oli kuono, nykyään ei järestään yhdelläkään.”

Totta. On kammottavaa, suorastaan perverssiä ylläpitää rodulla piirrettä, joka estää riittävän hengityskapasiteetin. Ja miten helppoa se kuono olisi jalostaa takaisin! Muutos tapahtuisi muutamassa sukupolvessa. Miksi sitä ei tehdä? Myös rotumääritelmää olisi syytä muuttaa niin, että siihen kirjataan kuonon vähimmäismitta suhteessa kalloon.

Lisäksi ulkomuototuomareita pitää kouluttaa ja auttaa ymmärtämään, mitkä piirteet ovat toivottavia ja eettisesti kestäviä. Samoin sellaisten kasvattajien, joiden kasvateilla on oikea kuono, ulkoneva nenä, tulisi saada näkyvyyttä ja arvostusta, ja näitä nenän omaavia koiria tulisi ehdottomasti suosia jalostuksessa. Myös pennunostajilla on iso vastuu siitä, mitä he valinnoillaan tukevat. On hyvä osata kyseenalaistaa kasvattajien sanomisia. Tällaisenaan rotu on tullut tiensä päähän.

Niin kauan kuin koiranäyttelytoiminta johtaa siihen lopputulemaan, että mitä lytympi nenä, sen kirkkaampi kruunu, eläinterveydessä ei tapahdu muutosta. Niin kauan, kuin kasvattajat eivät tee mitään riittävän konkreettista, tilanne ei parane. Lyttykuonoisten koirien omistajien sokeus oman lemmikin vaivoista pahentaa asiaa ja heikentää eläinsuojelun edistymistä. Toivottavasti viimeistään tuleva eläinsuojelulainsäädäntö antaa työkaluja eettisesti kyseenalaista jalostustoimintaa vastaan.

Myös jyrkkä roturisteytyksien vastustaminen laittaa keppejä kehityksen rattaisiin. Risteytyksellä kuitenkin tavoitellaan terveempää kantaa, missä on eittämättä enemmän plussia kuin miinuksia. Jos kasvattajat eivät halua tai osaa parantaa rodun ongelmia, jää vaihtoehdoksi enää olla ostamatta näitä koiria.

Haave tulevasta

Mietin, miten upeaa olisi voida kirjoittaa vaikkapa kymmenen vuoden kuluttua blogipostaus aiheesta Mopsiharrastajat tarttuivat härkää sarvista – rotu on terveempi kuin koskaan.

Pug - Sherlock Holmes. Portrait.
Pug – Sherlock Holmes: searching for a missing nose. Kuva: Fotolia

Aiheesta lisää seuraavissa, varsin mielenkiintoisissa blogikirjoituksissa:

http://tajutontavirtaa.blogspot.be/2015/10/seyn-kampanja-apua-tukehdun-ja.html

http://tajutontavirtaa.blogspot.be/2015/10/sey-ja-lyttykuonot-osa-2.html

 

 

Advertisements